Oikos opetuslapseuskoulu 2021

Mitä? 

Oikos opetuslapseuskoulu on Jumalan kutsu seikkailuun oman elämäntehtävän, jumalasuhteen, opetuslapseuden ja armolahjojen löytämiseen. Se on kasvua johtajuudessa, syventymistä Raamattuun hyvien mentoreiden kanssa ja mahdollisuus merkityksellisten valintojen tekemiseen. Se on mielenkiintoisella ja elämänmakuisella tavalla toteutettu yhteinen matka Jeesuksen ja hyvien ystävien seurassa. 

Suomen Adventtikirkko järjestää opetuslapseuskoulun ja se on avoin kaikille nuorille aikuisille*. Koulutus varustaa sinua opetuslapsen matkallasi ja auttaa toimimaan paikallisseurakunnan eri tehtävissä. Tästä voi tulla elämäsi paras kesä! Uskallatko kokeilla? Nuoriso- ja/tai pastoraalisesta työstä kiinnostuneet saavat opetuslapseuskoulussa esimakua eri työmahdollisuuksista. Koulutuksesta saa todistuksen, mutta ei yliopisto-opintoihin hyväksyttäviä opintopisteitä.

* Vuoden aikana 17–vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat nuoret aikuiset. Alle 18–vuotiaat tarvitsevat osallistumista varten huoltajan kirjallisen suostumuksen.

Missä?

Toivonlinna, Toivonlinnantie 630, 21500 Piikkiö, Kaarina.

Opetuslapseuskouluun sisältyy mahdollisesti osallistuminen esim. jollekin Kallioniemen leirikeskuksen kesäleirille, nuorten lähetysmatkalle Suomessa ja/tai Euroopan nuorisokongressiin Lahdessa. Nämä tarkentuvat joulukuussa 2020.

Milloin?

Alkaa 6.6.2021 ja päättyy 15.8.2021.

Miten opetus tapahtuu ja ketkä toimivat opettajina?

Ryhmän ollessa Toivonlinnassa opetus tapahtuu kampuksella. Opetus tapahtuu aihealueittain akateemisesti pätevien ja kokeneiden kirkon työntekijöiden toimesta. Ryhmällä on omat nuoret ja innostavat ohjaajat, jotka ovat ryhmän kanssa opiskelun ajan. Opetuslapseuskoulun koulutusvastaavana ja valmentajana toimii Atte Helminen.

Minkälainen on opetussuunnitelma?

Oppiminen tapahtuu kurssimuotoisesti luennoilla, ryhmissä, itseopiskeluna sekä soveltuvina käytännön harjoituksina. Viikoittain opetetaan pääsääntöisesti yhtä vaihtuvaa pääainetta (moduuli) ja 1–2 jatkuvaa kurssia. Opiskelu on kokoaikaista, vaihtelevaa ja osittain ryhmän itsensä suunnittelema. Opetusaika on ma klo 13 – pe klo 12. Joihinkin viikonloppuihin on suunnitteilla retriittejä ja lyhyitä lähetysmatkoja.

Opetussuunnitelma

Maanantaisin: Jatkuva kurssi.

Tiistaista torstaihin: Viikkomoduulit.

Perjantaisin: Jatkuva kurssi.

Viikonloppuisin: lähetysmatkoja, tapahtumia, retriittejä, lepoa.

Kurssiohjelma 2021

Kurssiohjelma julkaistaan joulukuussa 2020.

Voit osallistua myös yksittäiseen moduliin vierailevana opiskelijana. Kysy lisää koulutusvastaavalta.

Jatkuvia teemoja ovat esim.:

  1. Opetuslapseus: oma uskonelämä
  2. Todistaminen: opitun jakaminen toisille
  3. Pienryhmät.
  4. Apologeettiset kysymykset
  5. Saarnaoppi
  6. Käytännön taitoja, esim. hieronta ym.

Mitä koulutus maksaa?

Koulutuksen hinta ilmoitetaan joulukuussa 2020.

Hintaan sisältyy opetus, materiaalit, majoitus ja ateriat. Opiskelija voi hakea sponsorointia esim. omasta paikallisseurakunnastaan.

Maksu suoritetaan kolmessa erässä Suomen Adventtikirkon tilille FI54 8000 1770 3036 27. Viestikenttään ”oma nimi ja Oikos”. Eräpäivät:
– 17.5. 1. osa – varausmaksu
– 14.6. 2. osa
– 12.7. 3. osa
Voit suorittaa maksun halutessasi kerralla/nopeammin.

Miten pääsen mukaan?

Alla olevasta linkistä pääset täyttämään ja lähettämään hakemuksen opetuslapseuskouluun. Linkki aukeaa 1.12.2020. Kouluun haetaan 30.4.2021 mennessä ja valituille ilmoitetaan 7.5.2021 mennessä. Valituiksi tulleet varaavat opiskelupaikan maksamalla ensimmäisen maksuerän 17.5.2021 mennessä.

Hakemuksen käsittelemiseksi tarvitset lisäksi suositukset kahdelta henkilöltä seurakunnastasi. Suosittelijat käyttävät tätä linkkiä suosituslomakkeeseen.

Kaikki hakemuksessa annetut tiedot käsitellään luottamuksellisina. Suomen Adventtikirkon tietosuojaseloste.

Sinulla ei tarvitse olla tyhjentäviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Vastaa silti parhaasi mukaan, sillä mielellämme opimme tuntemaan sinua. Kysymyksissä esiintyviä asioita työstämme myös opetuslapseuskoulun aikana.

Lomake on täytettävä kerralla. Tähdellä merkityt kysymykset ovat pakollisia.

Ilmoittautuminen aukeaa 1.12.2020.



Kiitos hakemuksestasi! Lisätietoja voi kysyä koulutusvastaavalta atte.helminen@adventtikirkko.fi, 040 553 8879.

Nuorten aikuisten kesä Jeesuksen kanssa. Tervetuloa!

Haluatko pysyä kärryillä tälle sivulle tulevista muutoksista? Liity listalle, niin saat sähköpostia, kun lisäämme tietoa tälle sivulle.